Brändin tarina

Osuma Streetwear on vuonna 2005 perustettu suomalainen perheyritys ja katuvaatemerkki, joka ammentaa inspiraationsa katutaiteesta sekä eri alakulttuureista.

Kaikki sai alkunsa juoksemista rajoittavasta polvivaivasta ja tarpeesta saada oma kädenjälki näkyviin. Kun ongelmaksi muodostui se, ettei vaiva sallinut katutaiteen harrastamista täysin voimin, oli aika laittaa graffitiprojektit jäihin ja vaihtaa seinä tekstiiliksi. OSUMA syntyi aikaan, jolloin graffiti oli tiukasti laitonta ja Suomesta puuttui erityisesti katumuotiin keskittynyt, sellainen vaatemerkki, jonka vaatteisiin perustajat olisivat itse halunneet pukeutua.

Homma käynnistyi kahdella t-paitadesignilla, joista toisessa oli tussin ääriviivat ja toisessa ensimmäinen monista erilaisista OSUMA-tägeistä. Nämä paidat myytiin halukkaille kaduilla suoraan repusta. Kahdessa vuodessa tekeminen ja kysyntä saavutti pisteen, josta oli luonteva laajentaa. Niin perustettiin virallisesti OSW05 Oy.

Seuraavien vuosien aikana Osuma Streetwear tuli tutuksi Helsingin kaduilla kivijalkakaupan käynnistymisen myötä, mutta merkin vaatteet levisivät tehokkaasti muuallekin aktiivisen verkkokaupan ansiosta. Osuma Streetwear onkin yksi ensimmäisistä suomalaisista vaatemerkeistä, joka jo varhaisessa vaiheessa panosti runsaasti verkkokauppaan – ja tekee sitä edelleen.

Markkinoinnissa yritys on ollut niin sanotun guerilla- eli sissimarkkinoinnin edelläkävijöitä. Osuma on ensimmäisiä suomalaisia brändejä, joka muun muassa antoi vaatteitaan eri artistien musiikkivideoille ja sai sitä kautta näkyvyyttä. Myös tarrojen, julisteiden ja graffitin kautta tapahtunut markkinointi on yksi yrityksen kulmakivistä.

Ensisijainen kohderyhmä on alusta asti ollut graffitikulttuurista, rap-musiikista ja kamppailulajeista kiinnostuneet nuoret aikuiset miehet. Kuitenkin vuosien myötä merkki on tullut suosituksi myös lasten ja nuorten keskuudessa. Nykypäivänä voidaan puhua jo kolmen sukupolven vaatemerkistä, sillä käyttäjistä löytyy trenditietoisia isovanhempia, heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan. Vuoden 2009 jälkeen kaikki Osuma-tuotteet ovat olleet unisex-mallisia, ja lisäksi vuonna 2020–21 mukaan tulivat myös vauvoille, lapsille ja nuorisolle oma mallistonsa. Myös naisille on luvassa oma erityinen mallistonsa.

Vuosien saatossa Osuma Streetwear -vaatteille on käyttäjien keskuudessa kehittynyt kestävä ja laadukas leima. Pienemmät ja suuremmat yksityiskohdat niin vaatteiden ulko- kuin sisäpuolellakin kertovat kaiken lävistävästä visiosta ja korostavat Osuma-tuotteiden yksilöllisyyttä suhteessa muihin. Kaikki Osuma-tuotteet suunnitellaan Suomessa, ja tuotemerkin päähineillä, paidoilla, takeilla, housuilla, shortseilla, sisustustuotteilla, urheilutuotteilla, laukuilla ja huiveilla on ollut vuodesta 2019 Design from Finland -merkki, jonka myöntää Suomalaisen Työn Liitto. Lisäksi Osuma Streetwear on Suomen Tekstiili & Muoti ry:n jäsen.

Tällä hetkellä Osuma Streetwearin visiona on kehittää toimintaansa entistä ekologisemmaksi ja eettisemmäksi. Näihin tavoitteisiin merkki pyrkii muun muassa hyödyntämällä mahdollisimman pitkälle ekologisia ja orgaanisia materiaaleja, muun muassa GOTS-sertifioitua puuvillaa, OEKO-TEX® 100 Standard -sertifikaatin mukaisia tuotantoaineita ja kierrätysmuovia sekä suosimalla logistiikassa esimerkiksi junaa lentorahdin sijaan. Osuman toimitila Espoossa toimii 100-prosenttisella tuulisähköllä, ja lähetykset viedään sieltä Postiin jalan tai julkisilla. Osuma ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan pikamuotimerkki. Sen mallistot ovat rajoitettuja tuotantoeriä, joista ei muodostu tekstiiliylijäämää.

“Graffittitaiteen ja rap-musiikin keskeltä ponnistaneena meidän arvoja määrittää katu-uskottavuus, itsevarmuus sekä hämyinen, kadun ja spraymaalin tuoksuinen hieman mystinen imago. Katu-uskottavuus on pysynyt meidän mukana koko Osuman olemassaolon eli melkein parinkymmenen vuoden ajan, mutta imagoa on tietoisesti hieman pehmennetty vuosien varrella. Me ollaan tarkkoja arvoistamme eikä epäröidä ottaa kantaa muun muassa koulukiusaamiseen ja osallistutaan hyväntekeväisyyteen, muttei kuitenkaan tehdä siitä erityistä numeroa.“


Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 9.3.2022 alkaen.

Verkkokauppa

Osuma Streetwear (Osw05 Oy)
Olarinluoma 14 B
02200 Espoo

0504433250
info@osw.fi
www.osw.fi
2111945-7

Osuma Streetwear (Osw05 Oy) myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksuvaihtoehtoina verkkokaupassamme toimivat korttimaksut, verkkopankkimaksut, ennakkomaksu/tilisiirto, lasku, osamaksu, sekä mobiilimaksut.

 Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
https://www.paytrail.com/kuluttaja/maksupalveluehdot

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt ehdot.
Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Osuma Streetwear Verkkokauppa yleiset ehdot.
 
Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Osuma Streetwear (Osw05 Oy)
Olarinluoma 14 B
02200 Espoo

0504433250
info@osw.fi
www.osw.fi
2111945-7

Toimitustavat ja -kulut

Toimitamme tuotteet postin- tai matkahuollon välityksellä.

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. 

  • Postin "postipaketti" 5,90 €
  • Matkahuollon "lähellä palvelu" 5,90 € 

HUOM! Posti säilyttää tilauksianne VAIN 7 arkipäivää, jonka jälkeen noutamatta jätetyt paketit palautuvat lähettäjälle ja niistä veloitetaan postin määrittämä käsittelymaksu (9,90 €) sekä postimaksu (5,90 €) uudelleen lähetystä varten. 

Säästyäksenne ylimääräisiltä kuluilta, muistakaa antaa tilauksen yhteydessä toimiva puhelinnumero ja sähköpostiosoite sekä noutakaa paketti ajoissa.

Toimitusaika

Toimitusaikamme Suomeen ovat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen 1-2 arkipäivää. Pyrimme aina käsittelemään ja postittamaan tilaukset jo saman päivän aikana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. 

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Palautusoikeus

Tuotteissamme on normaalin etämyyntilainsäädännön mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus.

Vaihto- ja palautustapauksissa asiakas on velvollinen palauttamaan tuotteen osoitteeseemme 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta. Tuotteen on oltava alkuperäispakkauksessaan täysin myyntikelpoisessa kunnossa, ilman mitään käytön ja kulumisen jälkiä. Jos palauttamasi tuote ei ole enää myyntikuntoinen eli se on pesty, likainen, tuoksuu, siinä on eläimen karvoja tai muita käytön merkkejä, niin veloitamme asiakkaalta aiheettomasta palautuksesta 15,90 €. Lähetämme kuitenkin tuotteen silloin asiakkaalle takaisin.

Vaihto ja palautus on toimituskulujen osalta aina maksullinen.

Palautustapauksessa asiakas sitoutuu kustantamaan omat toimituskulunsa.

Vaihtotapauksessa asiakas kustantaa vaihdettavan tuotteen lähetyskulut ja Osw05 Oy kustantaa korvaavan tuotteen lähetyksen yhden kerran.

Ole aina ennen vaihtoa tai palautusta ensin yhteydessä asiakaskaspalveluumme sähköpostitse tai puhelimitse. Asiakaspalvelu on avoinna ma-pe klo 11-18.

Vaihto ja palautusohjeet

Ohjeet vaihtoa tai palautusta varten:

Lähetä tuotteet osoitteeseen:

Osuma Streetwear (Osw05 Oy)
Olarinluoma 14 B
02200 Espoo

0504433250
info@osw.fi
www.osw.fi
2111945-7


• Mikäli käytät lähetykseen pakettiautomaattia, niin varmistathan että lähetys päätyy Kauppakeskus Niityn toimipaikkaan.
• Älä lähetä R-Kioskin ärräpaketilla, koska toimipistettä ei tällä hetkellä löydy alueelta.
• Lähetä meille myös postin/matkahuollon seurantakoodi paketille, niin vältymme mahdollisilta jakeluvirheiltä ja muilta epäselvyyksiltä. Älä ota erikseen paperista saapumisilmoitusta (Maksullinen) koska se venyttää palautusta.

Haluan vaihtaa tuotteen toiseen:
Liitä lähetykseen mukaan tilausnumerosi sekä tieto korvaavasta tuotteesta.

Kun tuote on vastaanotettu ja todettu myyntikuntoiseksi lähetämme uuden korvaavan tuotteen mahdollisimman pian.

Haluan palauttaa tuotteen ja saada rahani takaisin:
Liitä lähetykseen mukaan tilausnumerosi ja mikäli tilauksen maksusuoritus ei ole tehty maksunvälityspalvelu Paytrailin kautta, vaan ennakkomaksuna/tilisiirtona, niin liitäthän myös tilinumerosi IBAN- muodossa. Kun tuote on vastaanotettu ja todettu myyntikuntoiseksi palautamme tuotteen hinnan tilillesi joko manuaalisesti tilisiirtona tai maksunvälityspalvelun kautta tilauksen peruutuksena. Mikäli alkuperäisen tilauksen summaksi ei palautuksen jälkeen jää yli 80,00 euroa , eli tilaus ei enää täytä ilmaisen toimituksen ehtoa, vähennämme palautussummasta automaattisesti alkuperäisen toimituskulun 5,90 e.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset sekä postin määrittämän käsittelymaksun.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.